Luolamiehiä

Paleo – Uusin muotivillitys

Täytyy kyllä sanoa suoraan, etten ymmärrä tätä hässätystä paleon ympärillä. Tämä dieetti on noussut niin suuren suosioon viimeisten vuosien varrella, että lähes kaikki kaverini jo siitä puhuvat. Yritän heiltä aina kysellä syitä, miksi tämä olisi paras tapa syödä, mutta heillä on vaikeuksia sitä perustella, joten turvauduin Internetin apuun.

Idea dieetillä on ihan hyvä, syödä vähemmän prosessoituja ruokia ja enemmän raakoja aineksia. Perustelut kuitenkin ontuvat todella pahasti, ja erityisesti viljojen välttelyä en ymmärrä. Perustelu “niitä ei syöty 10 000 vuotta sitten, ja ihminen ei ole vielä tottunut niihin” on aika ontuva. Itse en ainakaan ole kuullut mistään suurista ongelmista, mitkä vaivaavat maailman kaikkia viljan syöjiä.

Viljat ovat halpoja ja ravitsevia aineksia, jotka pitkälti elättävät maailman väestöä. Mikäli niitä alettaisiin vältellä, olisi edessä todella nopeasti ruokapula. Eläinten liha tarvitsee niin paljon erilaisia kasviksia kasvaakseen, ettei sillä todellaakan voitaisi ruokkia maailman ihmisiä. Ja kasviksista on vaikea saada tarpeeksi suuria määriä riittämään kaikille, ellei viljellä myöskin viljoja.

Lisäksi tuntuu erikoiselta, että muinaisten ihmisten ruokavalio olisi jotenkin optimaalinen nykypäivänä. Miksei he syöneet tätä ruokavaliota enemmänkin pakon edestä, eikä se tarkoittaisi sen olevan mitenkään super terveellinen. Ei mielestäni voida sanoa jonkun ruokavalion olevan terveellinen sen takia, että sen ajan ihmiset söivät mitä saivat ja päätyivät siihen.

Monet yrittävät tehdä vertailua elinaikojen suhteen, mutta se ei kyllä toimi tässä vertailussa. On totta että muinais-paleo-ihmiset elivät keskimäärin 30 vuotiaiksi, mutta siitä ei todellakaan voi syyttää vaan heidän ruokaansa. Tuohon numeroon vaikuttaa niin monta tekijää, erityisesti turvallisuus ja lääketieteen tila, että tuon avulla ei ruokavalion terveellisyyttä mitenkään voida arvioida.

Paleolla on hyviä ideoita, mutta perustelut särähtävät korvaani. Toivon kuitenkin että sitä tutkittaisiin tarkemmin, ehkä olen kuitenkin liian skeptinen sen suhteen. Nähtäväksi jää, miten asia on…

Leave a comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *